Puheenjohtajan blogi

Iso muutos

 

Työväki perusti ammattijärjestöjensä yhteyteen työttömyyskassoja jo 1800-luvun lopulla. Kassat tukivat nälkää näkeviä perheitä. Julkista tukea ammattijärjestöjen kassoille alettiin maksaa vuonna 1917. Sen jälkeen valtion tukea kassoille lisättiin vähin erin. 1950-luvun lopulle saakka työttömyyskassat toimivat kuitenkin pääasiassa jäseniltä kerätyillä varoilla, siis oma apu- periaatteella.

Kassojen tuloista yli puolet muodostuivat jäsenmaksuista. Poikkeuksen muodosti suurtyöttömyyden vuosi 1957, jolloin valtio avusti kassoja reilummin. Siitä huolimatta Rakennustyöläisten työttömyyskassa joutui talvella 1957-58 sekä nostamaan jäsenmaksua että alentamaan maksamaansa työttömyysavustusta.

Pääministeri Urho Kekkonen asetti vuonna 1955 komitean valmistelemaan työttömyysvakuutusta. Vaihtoehtoja oli kaksi: Kaikkia palkansaajia koskeva yleinen työttömyysvakuutus tai ammattiliittojen työttömyyskassojen vahvistaminen.

Työnantajat ja ammattiyhdistysliike päätyivät ajamaan ammattiliittojen työttömyyskassoja, joiden tueksi perustettaisiin työttömyysvakuutusrahasto. Tätä rahastoa rahoittaisivat työnantajat. Työnantajat arvelivat, että tuettujen kassojen ansiosta vahvistuva ammattiyhdistysliike on pienempi paha kuin työnantajille kalliimpi yleinen työttömyysvakuutus. Toisaalta kassajärjestelmä tarjosi ammattilaisille, liittojen jäsenille, paremman työttömyysturvan kuin yleinen vakuutus. Vuonna 1960 Suomessa päädyttiinkin lakiin, jolla ammattiliittojen työttömyyskassojen asemaa vahvisettiin.

Asiasta kiinnostuneet voivat kaivaa esiin Tapio Bergholmin artikkelin ”Suomen mallin synty” julkaisusta Yhteiskuntapolitiikka 72 (2007): 5, s. 475-492.

Vuoden 1960 laki on pohjana nykymallille, jonka taloudellinen perusta on hieman yksinkertaistaen seuraavanlainen:  Valtio maksaa peruspäivärahan ja Työllisyysrahasto (entinen Työttömyysvakuutusrahasto) ansiosidonnaisen osan. Kassa välittää koko työttömyyspäivärahan jäsenilleen. Jäsenet osallistuvat kassojen kuluihin 5,5 prosentin osuudella, jäsenmaksulla.

Sittemmin lainsäädäntöä on viritetty. 1980-luvulla työttömyysturvan ehtoja parannettiin ratkaisevasti: Hyvä liksa tuotti kassan maksaman kohtuullisen ansiosidonnaisen työttömyysturvan. Porrastuksestakin luovuttiin ja työttömyysturvan kestoa jatkettiin.

Liittoon kannatti kuulua myös työttömyysturvan takia. Työttömyyskassat ovatkin yksi ammattiyhdistysliikkeen vaikutusvallan taustatekijä. Kannattaa kyllä nykyäänkin. Liitothan loppujen lopuksi turvaavat työttömyysturvan.

1990-luvun suurlaman aikana tuli takapakkia. Myös työntekijät alkoivat maksaa työttömyysvakuutusmaksua, siis rahoittaa TVR: aa, nykyistä Työllisyysrahastoa. Lama-ajan (Ahon-Viinasen) hallituksen ideoimana perustettiin Yksityisalojen työttömyyskassa (nykyinen Yleinen työttömyyskassa), johon saattoi liittyä kuulumatta liittoon. Näin alettiin myös nakertaa ammattiliittojen voimaa: Yleiseen työttömyyskassaan kuuluminen tarkoittaa myös jäämistä ammattiliiton ulkopuolelle. (Rakennusliiton uusien sääntöjen perusteella liittoon voi toki kuulua vaikka ei olisikaan työttömyyskassan jäsen.)

Nyt on jälleen tekeillä muutos. Se koskee jäsenmaksujen tasausta. Työllisyysrahasto on voinut kassalain perusteella jakaa tasausrahaa jäsenmaksun helpottamiseksi niille työttömyyskassoille, joiden jäseniä työttömyys kohtaa keskimääräistä enemmän. Rakennusala on tällainen ala: Vaikka töitä on, on töiden välillä väistämättä työttömyysjaksoja. Toisaalta suhdannevaihtelut ovat alalla raakoja, niin myös työllisyyden vaihtelu. Emme myöskään ole päässeet eroon talvesta ja sen työllisyysvaikutuksesta.

Jäsenmaksujen tasausrahasta ollaan nyt luopumassa. Asia on päätetty Työllisyysrahaston hallinnossa SAK:n vastustuksesta huolimatta, EK: n ja Akavan äänin. Tasaus ollaan poistamassa myös kassalaista. Päätös tuottaa jäsenmaksupaineen etenkin niille työttömyyskassoille, jotka maksavat työttömyyskorvauksia jäsentä kohti enemmän kuin muut kassat.

Mitä tehdään? Jäsenmaksuja ei pidä nostaa. Vaihtoehtoja on. Paras vaihtoehto on vaikuttaa alan työllisyyden puolesta. Yhtä hyvä vaihtoehto on Rakennusliiton omalla työnvälityksellä ja urapalvelulla huolehtia siitä, että liiton jäsenille löytyy töitä ja väyliä parantaa asemaansa työmarkkinoilla.

Myös työttömyyskassan leveämpien hartioiden aikaansaanti on vaihtoehto. Tämä tarkoittaa työttömyyskassojen yhdistymistä. Silloin kassan toimintaa turvaa suurempi tasausrahasto, jonka avulla jäsenmaksujen vaihtelu ja etenkin nousu voidaan välttää. Yhteinen kassa tuottaa myös yhä tiiviimpää yhteistyötä ammattiliittojen kesken.

Parhaisiin vaihtoehtoihin kuuluu myös se, että oman Rakennuskassamme palvelu on ylivertaista. Tähän meillä onkin mahdollisuus. Kassa on ammattitaitoinen ja toimii hyvin. Jäsenpalvelu ja nopeus ovat valttia.

Voi hyvinkin olla, että ratkaisu on edellä mainittujen vaihtoehtojen yhdistelmä.

Matti