Puheenjohtajan blogi

Varma valinta

Ammattiliitto, työntekijöiden yhdistys, on itse kullekin alalle syntynyt tarpeesta tehdä sopimus työnteon ehdoista. Sopimuksen tarkoitus on taata kaikille työntekijöille vähimmäispalkat, lomaedut, sairausajan turva, työaikamääräykset ja niin edelleen.

Liittymällä yhteen sopimuksen aikaansaamiseksi on haluttu turvata myös vissi tasapuolisuus.  Pärstäkerroin ei sanele työehtojen perustasoa. Sopimus sitoo sopimusosapuolia keskinäiseen lojaalisuuteen, molempien edun kunnioittamiseen. Toisen etua on kunnioitettava, vaikka esimerkiksi työntekijän yhteiskunnalliset mielipiteet, etninen tausta, kansallisuus tai vaikka sukupuolinen suuntautuminen eivät ole samat kuin itsellä.

Myös työntekijän on oltava lojaali työnantajaa kohtaan. Sen etua kuuluu edistää. Sovittuja työehtoja kuuluu noudattaa ja työn on oltava sovitun kaltaista.

Yhteinen etu on ammattiliiton olemassaolon tarkoitus ja tärkein peruste. Käytännössä sitä toteutetaan tekemällä työehtosopimuksia. Siksi yksipuolinen irtautuminen työehtosopimusten teosta Metsäteollisuus ry:n tyyliin iskee ammattiliiton olemukseen.

Keneen isku, irtautuminen työehtosopimusten tekemisestä, oikeastaan kohdistuu? Kokemus kertoo, että niitä, jotka pärjäävät pelkästään oman neuvotteluvoimansa ansiosta, ei ole. Kaikkien työehdot perustuvat yhteiseen perustaan, alan työehtosopimukseen. Myös niiden, jotka eivät kertomansa mukaan ole koskaan tarvinneet liittoa, työehtojen perusta on työehtosopimuksessa, liitossa.

Työelämän voimamiehiä- ja naisia ei oikeastaan ole. On vain meitä ihmisiä, joiden hieno hetki on silloin tällöin tuntea olevansa elämänsä ohjaimissa. Hienojen hetkien välissä on karumpia kohtia, työelämää, jonka turva on sopimuksissa.

Sama asiantila koskee myös yrityksiä. Työnantajan ja työntekijöiden yhteispeli on sopimuksetonta tilaa vakaammalla perustalla, kun sen keskeisenä taustatekijänä on vähimmäistyöehdot turvaava työehtosopimus, pelisäännöt.

Varmin valinta työelämässä on ammattiliitto ja alan työehtosopimus. Työehtosopimus taas on sitä varmempi, mitä enemmän sen takuuihmisiä, sopijoita, liittolaisia, on. Siksi on erittäin tärkeää, että samoja töitä tekevä työkaveri kuuluu alan ammattiliittoon. Näin jokainen oman elämänsä sankari on paremmassa turvassa.